Maraton

Täysmatkalla hyvin mennyt maraton kannusti minua osallistumaan maratoniin myös ilman alla olevia verryttelylajeja. Halusin nähdä mihin aikaan maraton menisi yksinään,  ja olisiko juoksuvalmennus jo tehonnut niin hyvin, että maratonin jaksaisi uudella tyylillä ja sen tuomalla paremmalla nopeudella.
Maratoniin harjoittelu jäi aika vähäiseksi,  kun muut muka-kiireet eivät antaneet siihen mahdollisuutta.  Viikkoa ennen kisaa olleet tehoviikonlopun lenkit ja viikolla suoritettu kevyt testilenkki lupasivat kuitenkin hyvää.  Garminin arpoma VO2 kohosi uusiin ennätyksiin ja kello heitti hatusta,  että tokihan meikäläinen juoksee maran aikaan 3:23. Tiesin,  ettei tämä olisi mahdollista,  kun mikään testilenkkinään ei ollut selkeästi alle vitosen kilometritahtia mennyt, mutta haaveilin josko 5:10 tahtia saisi kisassa pidettyä.

Taulukko km-tahdista vs loppuaika
Min/km h:mm
4:49    3:23
5:00    3:30
5:13    3:40
5:20    3:45

Tätä hitaampaan loppuaikaan en uskonut,  joten en jatka taulukkoa. Testilenkkien perusteella arvelin pystyväni juoksemaan maratonin 5:20 tahtiin,  kuitenkin kun on kyseessä on kisa,  niin ei ainakaan huonommin,  mieluummin paremmin.

Kisa-aamu valkeni poutaisena ja viileänä. Jo pari viikkoa vallinneet sateet ymmärsivät vihdoin pitää taukoa. Sääennustuksen vastaisesti sade alkoi samalla hetkellä kun starttipaukku tuli ja jatkui koko kisan ajan.
Alkumatkasta seuraani lyöttäytyi maratonharrastaja,  joka jutteli mukavia.  Hiukan manailin kun en itse päässyt määräämään vauhtia,  mutta varmaan alun hiukan verkkaisempi vauhti helpottaisi loppumatkaa. Vauhti oli kuitenkin aika lailla tavoitteeni mukaista n 5:20 tahtia. Noin 15km kohdalla kyllästyin tähän seuraan ja vähän myöhemmin hyppäsin takaa tulevan juoksijan hiukan ripeämpään peesiin. Vauhti parani selkeästi, tosin tiesin ettei koko loppumatkaa jaksa tätä vauhtia. Reilun 20km kohdalla annoin peesin mennä menojaan ja aloin juosta omaa juoksuani. Seinä tulikin sen jälkeen  pian vastaan,  luokkaa 27km kohdalla. Reidet meni hapoille ja niitä sai siirreltyä eteenpäin lähinnä vain käsien rytmikkäällä liikkeellä,  jonka juoksuvalmennus oli opettanut. Äsken ohittamani juoksijat ohittivat minut ja eteneminen oli heikkoa. Onneksi seuraavan kierroksen alkuun oli vielä 5km, niin ehti puntaroida heittäisikö pyyhkeen kehään vai yrittäisikö jolkotella vielä kierroksen maaliin. Nopeus tippui niin surkeaksi ennen seuraavaa kierrosta,  etten nähnyt mitään järkeä jatkaa,  vaan keskeytin kisan. Kävelemään en ryhdy,  eikä juoksemaan pystynyt,  viimeisten kilometrien ajat kasvoivat luokkaa tyyliin 5:15, 5:20, 5:30, 5:35, 5:40, ja suunta oli selvä. Sen verran aikatavoitetta on,  että mieluummin keskeytän  kuin otan loppuajan,  johon en ole alkuunkaan tyytyväinen.

Mikä sitten meni vikaan ja missä voi parantaa?
Ensinnäkin olisi pitänyt harjoitella.  Uusi juoksutyyli on sen verran erilainen,  ettei sillä ollut tullut vielä tarpeeksi kilometrejä. Tankkauksessa ei minusta ollut suurta ongelmaa. Hapenottokyky riitti hyvin tuohon vauhtiin,  yleensä se on ollut rajoittava tekijä  eikä lihaksisto. Minusta myös tuntui,  että juoksuasento pysyi kasassa,  enkä romahtanut laahustavaan,  vanhaan tuttuun,  asentoon. Kaikenkaikkeaan uusi juoksutapa tuntuu hyvältä,  mutta hermotus ja suonitus ei vielä ole siinä ihan mukana. Maratonista tulikin hyvä kolmenkympin lenkki. Aika paljon on vielä tehtävää,  että triathlonin vikana lajina pääsisi 3:40 aikaan, pelkkä maraton pitäisi sitten varmaan mennä aikaan 3:25. Treenipainotusta pitäisi siis siirtää vielä enemmän juoksuun.

Disclaimer: milläs siirrät painotusta,  koska nyt en katso treenaavani; fillarilla tulee kuljettua töihin ja kerran viikossa on kiva käydä polskimassa.  Ainoa laji,  jota jo nyt harjoittelen,  on juoksu.

Juoksuvalmennus

Ihan ensimmäiseksi minun täytyy pahoitella sitä, että täysmatkan triathlonin matkakertomuksesta oli unohtunut mainita treeniohjelmani tekijä, Mikael Eriksson. Ilman hänen valmennusohjeitaan olisin tietenkin treenannut ainoalla oikealla ja tehokkaalla ohjelmalla, juoksemalla kieli vyönalla tunti kaksi kertaa viikossa -ohjelmalla. Mikaelin tekemä ohjelma pakotti tekemään kaikkea tylsää, kuten juoksemaan hitaasti ja nopeasti ja eiköhän hyvä pohjakunto perustunut pitkälti näihin treeneihin. Mikaelilla on aivan upeat nettisivut, katsopa www.scientifictriathlon.com ja kysy vinkkejä valmennukseen. Mikael on siirtymässä täysipäiväiseksi triathlonistiksi ja valmentajaksi, joten reippaasti ottamaan häneen yhteyttä.

No mutta toiseen asiaan. Koska tunnetusti minun mielestäni juoksu on raskasta, paitsi silloin kun muut sitä tekevät, niin olin tuumaillut ottavani yksityisopetusta juoksemisen jalolla saralla. Tänään oli se suuri päivä, kun yleisön hurratessa tepsuttelin juoksutamineissani Otaniemen suurelle urheiluareenalle ja valmentajani ottaessa minut huomaansa. Jos ihan tarkkoja ollaan, edellisessä lauseessa on pieniä epätarkkuuksia. Todellisuudessa menin tietenkin fillarilla paikalle, eikä yleisön hurraukset todennäköisesti häirinneet lähiseutujen asukkaita.

Pienen taustakartoituksen ("En jaksa harjoitella, haluan juosta maratonin triahlonissa 3:30 aikaan") jälkeen pääsin juoksemaan valmentajan (Minna Syvälä, googlella löytyy) valvovien silmien alla. Pieleen meni. Juostessa pitäisi heiluttaa jalkoja sopivalla liikeradalla oikeaan aikaan, ja yhdistää tähän vielä käsien heilunnan antama hyöty. Samaan aikaan keskikropan pitäisi olla jäykkänä ja matkan taittua reippaasti ja keveästi kohti uusia ennätyksiä. Täysin mahdotonta! Kieltämättä Minna sai juoksemisen näyttämään äärimmäisen keveältä, meikäläinen fiilisteli enemmän tunteella norsu posliinikaupassa. Eli erittäin positiivinen kokemus. Korjattavaa löytyi monelta suunnalta, joten jos juoksemaan oppisi, niin tuloksiakin voisi syntyä.

Yllättävää (ihan oikeasti, en minä tiennyt) oli, että juoksutekniikkaa (drillejä, harjoitteita tai mitä lienevät) pitää harjoitella. Siis niitä samoja juttuja, joita tehtiin ala-asteella. Jalat rintaan (no, ainakin vaakasuoraan) juoksua, kantapäät takapuoleen juoksua, pikaspurttijuoksua paikallaan... Normi juoksuasentoonkin pitää venyä ensin pitkäksi ja lähteä sitten, miten sen nyt menikään, lantio johonkin suuntaan venytettynä, liikkeelle. Nämä siis oli ihan uutta, ja suorastaan välttämättömiä harjoitteita.

Treenaamisesta... Juoksulenkkejä pitäisi olla hyvin laajalla nopeusalueella. Nähtävästi 5:15 juoksutahdilla ei voi kompensoida ripeämpiä ja selkeästi hitaampia lenkkejä. Ei muuta kuin MP3:t korville ja lönköttelemään niitä manaamiani yli 6 min/km lenkkejä. Ja seuraavalla kerralla 4:00min/min intervalleja. Ja toisinaan maratonin tavoitevauhtia 15km lenkkejä.

Niinkuin Aino-kirjassa luki "harjoittelu kuulostaa aika ikävältä puuhalta". Pitää löytää siitä hyviä puolia. Ainakin musaa ehtii kuuntelemaan. Olisko muuta?

Harjoitusmääristä... Koska juoksu on kuluttavaa, niin Minnan mainitsemat harjoitusmäärät kuulostivat hurjilta. Meikäläinen jolkottelee pahimpaan juoksuharjoittelukuukauteen jopa 150km, mutta se on kuulemma ihan normimäärä ympäri vuoden. Maratoniin treenatessa olisi hyvä harjoitella ~40km/viikko, itse en pääse tätä lähellekään kuin tuona yhtenä kuukautena vuodessa. Normimäärä minulla on ehkä 50km/kk, kesäisin jopa 100km/kk. Enkä oikein tiedä mihin kohtaan kalenteria nämä 4h viikossa laitettaisiin. Mutta siis hirmupaljon (ajallisesti) juoksua pitäisi harjoitella. Vantaan maraton on jo reilun kahden viikon kuluttua, joten minun olisi varmaan syytä aloittaa harjoittelu.

Onko aika siirtyä tubeless-renkaisiin?

Schwalben mainosnikkarit kovasti hehkuttavat tubeless, eli sisärenkaattomia, kumeja maantiepyöriin. Äkkiseltään tavalliselle fillarinkäyttäjälle tuote kuulostaa mainiolta, renkaan sisällä oleva täyttölitku paikkaa reiät ja matka jatkuu vain hiukan alentuneilla rengaspaineilla. Vielä kun sivusto http://www.bicyclerollingresistance.com/ toteaa, että tubelessit ovat vierintävastukseltaan vielä paremmat kuin normirenkaat, varsinkin normi-sisärenkaalla, niin keksintöhän on ihan täydellinen, vai mitä?

Minulla on nyt kahdelta kaudelta kokemusta tubeless-renkaista, malli Schwalbe pro one evolution (mainoksissa nämä sanat esiintyvät hiukan eri muodoissa, kuitenkin sitä uudempaa kevyempää mallia). Vertailukohtana on Continentalin GP4000, joka on tunnettu benchmark vierintävastuksen, kulutuskestävyyden ja pistosuojauksen osalta. Kilometrejä on tubelesseihin tullut kahdessa pyörässä kahdelta kaudelta, eli normipyörään 6000-7000km ja aeropyörään pari tuhatta.
Ensimmäisen kauden jälkeen olin valmis kehumaan tubelessit maasta taivaaseen. Vierintävastuksessa en havainnut perstuntumalla eroa, mutta ei yhtään tyhjää rengasta koko kesänä. Oletus tietenkin oli, että vuodot olivat paikkautuneet ihan huomaamatta. Täyttölitkuna Stans (Schwalbella on myös omansa, mutta senkin tekee Stans). Tubelessit vuotavat hivenen enemmän kuin normi-butyylisisärenkaalla varustettu rengas, mutta ero ei ole käytännössä häirinnyt minua, kerta viikkoon pumppaus on riittänyt. Rengaspaineeksi olen yleensä lykännyt 6,5-7,0 bar. Rengaskokona 25mm, paitsi aeron keulassa 23mm kumi.

Entäpä sitten toinen kausi? Kumeista vanhat litkut pois ja uutta tilalle. Toinen kausi ei enää alkanutkaan yhtä vahvasti. Keväällä tuli hiekoitushiekkojen jämien jäljiltä tiheästi reikiä, jossakin vaiheessa tahti oli vuoto per päivä. Eli työmatkan sai toiseen suuntaan tehtyä normaalista, mutta toiseen suuntaan paineet häipyivät kumista ja loppumatka piti nilkuttaa vajailla paineilla. Toki rengas aina paikkautui, mutta kun jäännöspaineet oli parin barin luokkaa, niin ei sillä normaalisti ajaa voinut. Jossakin vaiheessa otin kumin pois paikoiltaan ja paikkasin reiät sisäpuolelta. Taisi mennä 5 paikkalappua. Kun vuodot tämänkin jälkeen toistui, niin kiikutin kumin maahantuojalle, joka hyvää hyvyyttään antoi minulle uuden kumin. En kuitenkaan enää asentanut sitä vanteelle, vaan laitoin vanhan kunnon GP4000:n paikoilleen. Tämän jälkeen minulla ei enää ollut ongelmia renkaitten suhteen.
Entäpä sitten aeropyörä? Siihenhän kilometrejä tulee kesässä säälittävän vähän, tuskin tuhattakaan. Kilometrien perusteella sen kumit ovat siis kuin uudet. Kuinka ollakaan työnsin fillarin pihakiveystä pitkin, jolle oli edellisenä päivänä lasi rikkoutunut. Jokin lasin jämä rikkoi renkaan ja valkoinen täyttömössöpilvi täytti taas ympäristön. Paineen laskettua sekin toki paikkautui ja matka saattoi jatkua. Tästä kuitenkin tuli pitkäaikainen riesa. Rengas saattoi tyhjentyä omia aikojaan säilytyksessä ollessaan tai sitten ajossa, vaikka 100km kohdalla, eli hyvin ennalta arvaamatta. Paikkamössö toki aina paikkasi vuodon, mutta paineet oli menetetty. Tässä vaiheessa hommasin jo paksumpaa ja kalliimpaa litkua, Stans Race. Kumi piti paremmin, mutta siltikin sen ajoittain tyhjeni. Itse reiän koko oli siis silmämääräisesti n 0,5mm ilman mitään viiltoja, siisti pyöreä reikä. Näytti, että kovettunut paikkkamössötappi työntyi omia aikojaan ulos ja sen vuoksi rengas tyhjeni. Eihän se kai ihmekään olisi, kun kumin paksuus on n 1mm ja aikamoinen paine takana. Renkaan vuoto-ongelma ei ikinä ratkennut, vaihdoin sen tilalle maahantuojalta saamani kumin ja sen kanssa ei ole nyt ollut ongelmia.

Summa summarum: En voi vilpittömästi suositella tubeless-renkaita. Nähdäkseni paikkamössö paikkaa vuodot ja pitää n 2-3barin paineet renkaassa mutta se, että kerran jo paikkautunut kohta aukeaa omia aikojaan säilytyksessä, on sietämätöntä. Jotta paikkautumiseen voisi luottaa, se pitäisi paikata renkaan sisäpuolelta perinteisellä paikkalapulla. Tällöin kuitenkin menetetään renkaan tarjoama etu helppohoitoisuudesta.
Tubeless tuntuisi toimivalta ratkaisulta pyörään, jossa normaali ilmanpaine on max 4bar luokkaa. Tämän paineen mössö tuntuu kestävän ja veikkaan että näissä kumeissa kumin paksuuskin on suurempi kuin performance-renkaissa tarjoten helpomman paikkaantumisen.

Tubeless-renkaat vaativat tubeless-ready vanteet. Vanteissa on jokin mitta hiukan erilainen kuin normaaleissa varmistaen, että rengas pysyy paikoillaan kaikissa olosuhteissa. Silmämääräisesti eroa ei huomaa. Toki maailmalla myydään tubeless-muutossarjoja, joissa vanhan vanteen päälle teipataan ilmatiivis teippi normaalin vannenauhan tilalle. Ilmeisesti homma toimii useimmiten, mutta käyttö on sitten hiukan niin kuin omalla vastuulla. Tosin en usko, että Schwalbe ja vannevalmistaja mitenkään tyrkyttävät korvauksia, jos tubeless rengas irtoaa tubeless-ready vanteesta, joten omalla vastuulla aina ollaan kun pyörällä kuljetaan. Hintaero samasta vanteesta tubeless-ready ja normin välillä ei välttämättä ole kovin suuri, se ehkä kannattaa maksaa tai sitten ei.

Eli arkipyörään tubeless kuulostaa hyvältä. Entä sitten kisaan, jossa voisi kuvitella, että pieni paineen alenema on pienempi paha kuin koko sisäkumin vaihto. Tämä on hyvä kysymys. Itselläni rengas vuoti kolmeen otteeseen Eesti triathlonissa. Lopuksi paineita ei juuri enää ollut, mutta eipä tarvinnut pysähtyä vaihtamaankaan kumeja. Sanoisin, että joo, ajan jatkossakin tubelesseilla kisat, mutta jos rengas on koskaan omia aikojaan tai harjoituslenkillä tyhjentynyt, niin en luota siihen, että paikka kestää, vaan merkkaan vuotokohdan ja paikkaan sen/ne sisäpuolelta ennen tärkeää kisaa.

Ja kovasti odotan, että Continental saisi tehtyä tubeless-renkaan maantiepyörään. Schwalbeen on nyt tullut turhan helposti vuotoja. Tubelessin idea on mainio, mutta toteutus vaatii vielä hiukan parantamista.


Kuvassa olevat tummemmat läikät ovat itsestään paikkautuneita kohtia. Näinhän sen kuuluisikin toimia, mutta pitäisi myös pysyä ilmatiiviinä.

Kisan loppukaneetti, krempat ja kolotukset

Fiilikset kisan jälkeen. 

Entäs kisan jälkeen fiilikset? Sanotaan näin, että onhan se rankka päivä. Pyöräily on jo melkein lopussa, kun päivä on vasta puolessa. Toisaalta maalin päästyäni olen hämmästynyt miten vähän kroppa on kärsinyt täysmatkasta. 

Fiilikset päivää kisan jälkeen. 

Polvet on hiukan kipet, jalanpohjissa on rakkoja, mutta oikeastaan mikään lihas ei ole kipeä, uimaan tai kevyelle pyörälenkille voisi jo lähteä, mutta rakkojen takia kävely tai juoksu ei nyt huvita. Täysmatkassa on se hyvä puoli, että täysiä ei tarvitse mennä hetkeäkään. Matkaa kyllä riittää ja päivä on pitkä. Unohdin kisaraportissa mainita, että vettä tosiaan tuli niin paljon, että kengät ja sukat olivat ihan litimärät pyöräillessä. Juoksuun vaihtaessa minulla oli vaihtosukat bägissä, mutta kun kassi oli ollut ulkona sateessa, niin ajattelin että mitä turhia vaihtamaan toisia märkiä sukkia jalkaan laittaakseen märät lenkkarit jalkaan. Toivoisin, ettei kuivissa kengissä ihan noin paljoa rakkoja ja vesikelloja varpaisiin tulisi.

Fiilikset 2 päivää kisan jälkeen:

Jalkapohjien rakot on jo laskeneet niin, että kävelemään pystyy ainakin normaalit vähäiset kävelyt mitä päivään sisältyy. Tarkemmalla tutkimisella rakkoja löytyi aika lailla, lähes kaikissa varpaissa on jonkun sortin vesikello viereisen varpaan suuntaan. Ainakin yksi kynsi tulee irtoamaan, mutta koska tämä tapahtuu jo puolimatkallakin, niin lisätappioita ei täysmatkasta syntynyt. Lihaskipuja ja muita kolotuksia olen yrittänyt kehostani kuunnella, mutta joko niitä ei ole tai sitten peittyvät normaalien iän mukanaan tuomien kolotusten alle.

Lähdin fillarilla töihin, eikä matka tuntunut sen kummoisemmalta kuin yleensäkään. Nämä varmaan osoittavat sen, että löysäilin triathlonissa ja kovempaa olisi pitänyt mennä.

Oletin tosiaan, että jonkinmoinen pitkä palautuminen olisi ollut tarpeen. Ilmeisesti reissun euforia on yhä päällä, ja epärealistiset kuvitelmat itsestä yhä ilmassa. No, katson vielä päivän tai pari ennen kuin postaan tämän, ties vaikka mieli muuttuisi ja joutuisi ottamaan sanansa takaisin. Mutta huom: en suostu lähtemään triathlonin triplamatkalle! En! En suostu!... pikkuisen kyllä tekisi mieli, mutta juoksu on liian pitkä. Uskoisin, että 540km pyöräily vielä menisi.

Fiilikset 3-4 päivää kisan jälkeen.

Vieläkään ei ole tullut mitään kisaan liittyviä vaivoja. Ihme juttu. On se kuitenkin aika pitkä sessio. Nyt ajatukset on oikeastaan siinä, pitäisikö jonkinlaisen treenitauon, ja minkälaisen ja miten sitä valmistautuisi ensi vuoden kisaan. Ainakin tällä hetkellä sama kisa kuulostaa houkuttelevalta, mutta jos täysmatkaa varten ei ehdi treenata, niin siellä voi ajaa myös esim 100km time-trialin. Tapahtumassa on erimittaisia uinti, juoksu ja pyöräilykisoja, joten eiköhän sieltä joku sopiva löydy.

Estonia Triathlon

Estonia Triathlon ensikertalaiselle

Eestitriathlonin nettisivuilla on pääsääntöisesti kerrottu hyvin kaikki tarvittava. Muutamia tietoja ei sieltä löytynyt, joten raapustan tähän käytännön ohjeita.

Kisainfossa en käynyt, mutta se oli kuulemma tosi sekava ja epäinformatiivinen. Siksi tein tämän täydentävän ohjeen. Kisamateriaali pitää hakea infotilaisuudesta, eikä sitä saa enää sieltä paljoa infon jälkeen. Onneksi minulla oli tuttuja, jotka hakivat materiaalin. Materiaalin saa myös klo 6 alkaen aamulla, mutta kiire tulee liian stressaavaksi jos materiaalin haun jättäisi aamuun.

Reiteistä on myös youtube videot, mutta ne pitäisi editoida lyhyemmiksi eli näyttämään vain kääntymiset. Nyt moottoritien katsominen videolta tunnin ajan on pikkuisen tylsää. Tein sen varmistaakseni, että pyöräreitti on niinkuin ajattelinkin.

Majoituksesta: Yövyin hotelli Dzingelissä. Hotelli Dzingel on tyyliltään 60-luvun betonikerrostalo. Keskivertomatkaajan mielestä huoneet ovat hiukan järkyttävät, ilmanvaihtoa ei taida olla ja kylppärin saumoissa kasvaa mustaa. Lattiassa joku laminaatti. Jos näiden ei anna häiritä, niin hotelli on ihan ok, sinnehän tullaan yöpymään eikä viihtymään. Respa ja ravintola ovat uudet ja hienot, ravintolan hintataso edullinen ja auki 22:30 asti. Parkkipaikkoja on hotellin sivussa ja takana, takana suorastaan vartioitu parkkis. Majoitus oli tosi edullinen, joten ihan hintansa väärti, kun ei odota liikoja. Aamiainen oli runsas, eli myös ihan ok. Kisan kannalta huono puoli on se, että aamiainen alkaa vasta klo 7, ja käytännössä 7:15 pitää lähteä starttipaikalle. Dzingelistä ajaa autolla 11 minuuttia uinnin starttiin. T1 bägin koosta purnasinkin jo aiemmin ja T2 ja kisan jälkeisen kassin voi jättää starttipaikkaan, josta ne sitten kulkeutuvat T2 vaihto- ja maalialueelle. (Laitan purnauksen uusintana tähän: "Kisaan liittyvä informaatio on oli pääsääntöisesti selkeää, mutta muutamat epäselvät asiat oli harvinaisen hankala selvittää. Näistä kuitenkin selvittiin ohjeella "asioilla on tapana selvitä". Seuraaville tiedoksi: T2 säkin voi jättää uinnin lähtöpaikkaan, se osaa sieltä kulkeutua oikeaan paikkaan. Toinen ohje, T1 säkki on tosi pieni sulloa märkäpukua. Suosittelen omaa säkkiä, johon laittaa kisanumeron. Itse tein niin, että olin piilottanut oman säkkini virallisen säkin sisään, niin sitten säkit roikkuvat kauniisti ja samanlaisina orrella, mutta vaihdon yhteydessä sulloin märkkärin sitten siihen isompaan säkkiin. Varmaan ainakin 20s säästö.")

Uinti kiertää vastapäivään lammessa olevan saaren kahteen kertaan, kaikki poijut jätetään vasemmalle.

Pyöräilyssä on ensin n 10km (en tarkistanut, älä käytä kuin viitteellisenä ohjeena) siirtymätaival, josta käännytään Tallinna-Pärnu motarille Pärnua kohti. Kisan ajaksi motarille on laitettu 70km/h nopeusrajoitus. Ramppi on myös reitin suunnilleen ainoa alamäki, joten muista nauttia. Ja jos tie on märkä, niin vauhtia tulee sen verran, että renkaiden lipsuminen on mahdollista. Pidetään se kaasujalka vielä hetken kurissa! Matka jatkuu noin 10km etelää kohti taukopaikalle, jossa on huoltopiste, jonka yhteydessä on myös omahuoltopiste. En poikennut sinne. Taukopaikan yhteydessä tai jälkeen on myös ajanottopiste. Siitä jatketaan motarin oikeaa reunaa, kunnes muutaman sadan metrin jälkeen aletaan hakeutua vasemmalle ja käännytään Äesmäetä kohti. Tehdään ramppien mukaan loiva U-käännös ja palataan motarille kohti pohjoista. Sieltä jatketaan 10km samalle liittymälle josta tultiin alas, niin nyt mennään ylös, ajetaan motarin yli ja takaisin aiempien ohjeiden mukaan. Kierros tuli tässä täyteen, ja mittarissa pitäisi olla n 30km. Kierroksia toistetaan, kunnes mittarissa on n 170km, jolloin ei enää käännytä rampille alas, vaan jatketaan eteenpäin. Vastaan tulee 4 liikenneympyrää, joista kaikista ajetaan suoraan yli. Pian neljännen jälkeen tehdään merkitystä kohdasta U-käännös, ja palataan liikenneympyrään ja siitä ekasta liittymästä Keilaa kohti. Siitä sitten vain T2 vaihtoon ja lenkkarit alle.

Moottoritiellä on leveä piennar, samaten uintipaikalta motarille. Siirtymäpätkällä motarilta Keilaan piennar on aika kapea, kun osan siitä vielä syö tärinäraidat. Muutamista liikennevaloista pääsi punaisilla läpi liikenteenohjaajien turvatessa(?) ajon. Hurjaltahan tuo kuulostaa ajaa motarin vartta, mutta useimmat selvisivät reitistä omin jaloin vaihtoon.

Juoksuosuus on hyvin merkitty, joten se ei suuresti ohjeistusta kaipaa. Juoksuosuuden omahuolto on koulun kohdalla, joka sijaitsee käytännössä virallisen huoltopisteen vieressä. Juoksijan kannalta tilanne on eri, virallisesta huoltopisteestä kestää 10min hölkötellä reittiä pitkin omahuoltopisteelle. Siitä juoksu jatkuu seuraavalle järjestäjän huoltopisteelle, jossa on vain vettä tarjolla. Juoksukierroksia tulee yhteensä 8kpl.

Kisan jälkeen maalissa on pientä naposteltavaa ja ruokateltasta saa ruokaa mahansa täytteeksi. Ei mitään kulinaarista, mutta tuossa vaiheessa päivää alkaa jo pienet kivetkin maistua suussasulavilta. Suihkuun, saunaan ja uimaan(!) pääsee viereiseen Tervisekeskukseen. Paikan outous oli, että kaapit on samassa tilassa naisille ja miehille. Liekö sitten tarkoitus vaihtaa pukukopissa uimapuku päälle, kävellä suihkuosastolle (joka sentään on eri kummallekin sukupuolelle) ja taas riisua siellä. Pyyhe päälläkin olisi voinut mennä, mutta suihkutilassa on vain ihan muutama hylly, eli siellä ei oikein ole tilaa edes simmareille ja shampoolle. No, maassa maan tavalla.

Kaikenkaikkiaan Estonia Triathlon on kiva, pienellä organisaatiolla järjestetty tapahtuma. Järjestelyt ovat aika kaukana Finntriathlonin (vähemmän evästä, ei suljettuja teitä, vähemmän liikenteenohjaajia) tapahtumista, mutta myös hintataso on edullinen. Ja ajankohta on ainakin omaan kalenteriini sopiva ja paikalle pääsee nopeammin kuin esim. Tahkolle. Ja vesikin on lämpimämpää!

Aeropyörän hankinta

Nyt kun kesän trianhlonkausi alkaa olla kaikilla jo takanapäin monen mieleen on hiipinyt, josko aikaa parantaisi kalustoa parantamalla lisätreenin sijaan. Onhan se epäreilua kun aeropyörät viilettävät oikealta ja vasemmalta ohi kaverien näyttäessä lähinnä nautiskelevan maisemista ja piknik-eväistä aerorakettiensa päällä. Itselläni on pari kautta ollut aeropyörä, joten kommentit perustuvat siitä saatuihin kokemuksiin.

Mikä sitten pyörän etu on? Tein ennen omaa ostopäätöstäni muutamia testipätkiä vuorotellen hyvin rullaavalla cyclolla aerotangoilla ja "oikealla" aeropyörällä. Tein laskelman, jonka perusteella aeropyörä on normaaleilla ajonopeuksilla (~33km/h) vakiovanteilla n. 6,5% nopeampi kuin vertailu-cyclo. Ostin aeropyörän ja siihen 55mm hiilikuitukiekot. Fillarista piti tulla puolimatkalla noin kymmenen minuutin etu, kiekoista vähän lisää. Budjetoin siis noin 15min parannuksen vain pyörään investoimalla. Aeropyörän ensimmäiset testilenkit kieltämättä olivat vakuuttavat. Hyvässä myötätuulessa Porvooseen ajaessa jollekin yli 10km Strava-etapille tuli keskinopeudeksi yli 40 km/h. Normipyörällä tähän ei olisi mitään mahdollisuuksia.

Ensimmäinen puolimatkan kisa Turussa meni 35km/h keskinopeudella, joten pyörä melkein tarjosi sen mitä olin odottanutkin. Tällä perusteella on siis itsestään selvää, että aeropyörään kannattaa investoida jos kaipaa vauhdinhurmaa ja rahalla saatavaa ajansäästöä kisoihin. Normicyclocrossarini hyytyy noin nopeuteen 36 km/h, sen kovempaa se ei oikein kulje. Aeropyörällä tällainen kynnysnopeus on korkeampi, sanoisinko mutuna 40 km/h. Paremmissa nopeuksissa etu aeropyörän eduksi kasvaa, mutta ainakaan taajama-alueella etua ei ole, kun ajonopeus jää lähelle kolmeakymppiä. Sivuhuomautuksena: suuri nopeusetu on ihme juttu sinänsä, kun fillarin osuus kuskin+fillarin poikkipinta-alasta on pieni. Taitaa se etu sittenkin tulla aerodynaamisemmasta (=epämukavammasta) ajoasennosta ja paremmasta muotokertoimesta, mutta ei nyt välitetä näistä faktoista, koska tarkoitushan on saada perusteluja aeron ostoon, vai mitä?

Sitten niihin huonoihin puoliin. Aeropyörän käytettävyys on varsin huono. Esimerkiksi taajama-alueella, jossa muuta liikennettä pitää varoa ja on kanttikivien ylityksiä, aeropyörä on hitaampi kuin normaali cyclocrossarini. Aerossa pitää kalliita hiilikuituvanteita varoa ja pelkästään jarruttaminen kirpaisee rinta-alasta, koska jarrupalat syövät hiilikuitua vanteista. Ehkä vähän, mutta kuitenkin. Alumiiniset vanteet tai edes vannekehä olisi huolettomampi, puhumattakaan levyjarrullisesta pyörästä. Hiilarivanteet, joissa on alumiinen jarrukehä, ovat painavammat kuin pelkästään hiilikuidusta valmistetut. Ja levyjarrulliset fillarit ovat painavampia kuin perinteisellä vannejarrulla varustetut, eli tässä pitää taas tehdä trade-offia painon ja lompakon kevenemisen suhteen. Jos hinnoista puhutaan, niin hyvälaatuinen n. 1,5kg normikiekkosetti maksaa n 400 eur. Jos halutaan vaikka 55mm hiilikuitusetti, joka painaa suunnilleen saman, niin hinta on helposti kolminkertainen. Painoa tuntuu tulevan profiilin syventyessä, joten hinta nousee ellei halua painon nousevan. Sama painon kertyminen koskee itse fillaria. Aerodynaamiset muodot näköjään tarkoittavat lisäpainoa maantiepyörään verrattuna. Teoriassa keveydestä ei tarvitsisi maksaa aeropyörässä, koska radat perinteisesti ovat varsin flatteja. Käytännössä näin ei ole, keveydestä kannattaa maksaa. Jos vanteisiin tai pyörään kertyy painoa, niin mäet muuttuvat raskaiksi, ja vaikkei kisoissa mäkiä olisikaan, niin fillarin muutenkin vähäinen harjoituskäyttö jää vieläkin vähäisemmäksi jos normipyörä kiipeää mäet aeroa rivakammin.

Aeropyörän litteät muodot tekevät lähes mahdottomaksi tavaroiden kiinnittämisen pyörään. Tämä taas vaikuttaa fillarin normaalikäyttöön. Ellei pyörälenkille saa välttämättömiä renkaanvaihtotarvikkeita, varavaatteita ja eväitä helposti mukaan, niin lenkki jää joko tekemättä, tai sitten sen ajaa sillä normipyörällä, johon ne saa mukaan. Edellä mainituista johtuen aeropyörän käyttö jää hyvin vähäiselle, muutamaan kisaan ja niitä edeltäviin harjoituslenkkeihin. Siitä taas herää kysymys, kannattaako aeropyörään uhrata esim 3000 eur, kiekkoihin 1500 eur, pullotelineisiin, satulaan, ym 400 eur, tehomittariin 1300 eur jos pyörällä ajaa vuodessa pari harjoituslenkkiä ja pari kisaa. Tämä päätös sitten tietenkin riippuu lompakon paksuudesta, säilytystilojen riittävyydestä ja myös siitä paljonko näitä on valmis uhraamaan muutamaa sijaa parempaan loppusijoitukseen kisassa. Jos taistelee pikkukisassa sijoista 20-25, niin selvähän se on, että uhraus kannattaa tehdä päästäkseen sijalle 17!? Ja saattaa puolisollakin olla mielipiteitä harrastukseen sijoitetuista euroista, niin kuin muka lapselle pitäisi ostaa uusi pyörä, tai vastaavaa.

Jos lompakko kestää, niin itse näkisin aeropyörän harrastuksena. Järkeä siinä ei ole, mutta mukava harrastus. Sen vuoksi rungon pitää olla itselle mieluinen, koska kaikkia muita varusteita voi sen jälkeen päivittää, jolloin hankintaa saa jaettua useammalle vuodelle. Ja kun runkoon on tyytyväinen, niin hankinnan voi mielessään kuolettaa 20v ajalle; tuskinpa aerodynamiikka tai materiaalit tuossa ajassa niin paljoa kehittyvät, että pyörä pitäisi uusia (muusta syystä kuin lompakosta pursuavista seteleistä). Kiekot ja muut voi sitten uusia tiheämmin. Jotain speciaalia fillarissa toki saa olla, jos näin turhaan hankintaan päätyy. Itselläni ne oli sähkövaihteet. Sähkövaihteet toimivat kuin unelma, ja niin kauan kuin toimivat, ovat todella ihanat. Sitten kun ongelmia ilmenee, niin varmaan pitäisin perus-vaijerivaihteita kivempana, koska niihin saa varaosia suunnilleen lähi-Prismasta. Voisin kuvitella, ettei sähkövaihteiden varaosat ole ihan ilmaisia, ainakin uutena maksavat maltaita. ...Eli täydellisesti sopivat aeropyörään!

Täysmatka!

No niin, viime syksynä alkanut projekti triathlonin täysmatkaa varten on nyt suoritettu kunnialla loppuun. Tässä kattava kisaraportti. Tapahtumapaikkana oli Estonia Triathlon, hiukanTallinnan eteläpuolella.

Kisaan liittyvä informaatio on oli pääsääntöisesti selkeää, mutta muutamat epäselvät asiat oli harvinaisen hankala selvittää. Näistä kuitenkin selvittiin ohjeella "asioilla on tapana selvitä". Seuraaville tiedoksi: T2 säkin voi jättää uinnin lähtöpaikkaan, se osaa sieltä kulkeutua oikeaan paikkaan. Toinen ohje, T1 säkki on tosi pieni sulloa märkäpukua. Suosittelen omaa säkkiä, johon laittaa kisanumeron. Itse tein niin, että olin piilottanut oman säkkini virallisen säkin sisään, niin sitten säkit roikkuvat kauniisti ja samanlaisina orrella, mutta vaihdon yhteydessä sulloin märkkärin sitten siihen isompaan säkkiin. Varmaan ainakin 20s säästö.

Uinti tapahtuu sorakuopassa, johon on syntynyt hieno uimalampi. Uskoisin, että se normaalikesinä lämpenee varsin voimakkaasti, nyt vesi oli virallisen mittauksen mukaan 19'C, mutta lämpöisemmältä se tuntui, uidessa melkein tuli lämmin. Kierroksia uidaan kaksi.

Normaalisti olen kärsinyt kroolia uidessa krampeista noin puolestatoista kilometristä eteenpäin. Sen vuoksi olin jo etukäteen päättänyt, että uin aika paljon sammakkoa, koska siinä krampit eivät ole yleensä vaivanneet, enkä hirveäsi edes hyödy kroolista. Kun starttipaukku tuli tasan klo 8 ryntäsin tietenkin muiden mukana polskimaan veteen. Aikani kroolia kauhottuani (n 300 m) totesin, etten oikein pysy suunnassa ja samaten olisi hyvä tähystää myös poijuja. Vaihdoin sammakkoon ja jättäydyin jonkun uimarin peesiin. Uiskentelin siinä kaikessa rauhassa ja sen seurauksena tipuin kyydistä, mutta vaihdoin sitten toisen uimarin peesiin. Tämä kaveri osasi uida varsin suoraan, joten ajattelin että uidaan perässä, niin pysyy nopeus kohtuullisena, eikä mene homma liian raskaaksi. Seurasin tätä kaveria lähes loppuun asti. Viimeisen n 500m kohdalla vaihdoin takaisin krooliin ja yritin pitää suunnan suunnilleen oikeana. Vedinkin nopeasti eroa tähän kaveriin ja melkein jo ajattelin harmitella, että kroolilla olisin ollut nopeammin perillä. Lohduttauduin ajatuksella, että on tässä vielä yli 10h päivää jäljellä. Uintiajaksi tuli loppujen lopuksi 1:17, mikä on hiukan normiuintinopeutta 2:00min/100m hitaampi, mutta toisaalta en kyllä ollut käyttänyt voimiakaan yhtään. Sammakon hyviä puolia...

Sää oli harmaa ja uidessa oli tullut vettäkin aika rajusti, välillä niin paljon ettei poijuja nähnyt. Laitoin pyöräilyä varten hihattoman tri-paidan päälle pyöräilypaidan ja hanskat kouraan, mistä sitten myöhemmin kiittelin itseäni, kun pyöräilyosuudellakin vettä tuli taivaan täydeltä. Ei pitkään, mutta niin pitkään, että olisin kyllä jäätynyt ihan täysin. Meikäläisellä ei oikein lämmöntuottoa ole. Ja vaikka sää sitten selkenikin ja lämpötila nousi hetkellisesti jopa lukemaan 23'C, niin ei minulla oikeastaan liian kuumakaan tullut. Pyörän mittarin mukaan ilman lämpötila vaihteli kisan aikana 16...22...19'C.

Olin edellisenä viikonloppuna ajanut 160km testilenkin n 170W keskiteholla. Päättelin, että kisaan voi lähteä tavoittelemaan 180W tehoja. Ajoin niillä tehoilla ja imuroin geelejä 3kpl tunnissa urheilujuoman kera. Harvakseltaan katselin keskinopeutta, joka pyöri jossain 37km/h hujakoilla. Alkuun menikin hyvin, mutta kello 12:01 aiemmin niellyt liemet alkoivat kuplia takaisinpäin. Tämän seurauksena pystyin nielemään geelin tai urheilujuomaa seuraavan kerran ehkä tunnin päästä, siitä eteenpäin ehkä 40min välein. Seuranneesta tankkaustauosta seurasi ikävä uupuminen, kun energiavarastot vajusivat. Jostain n 120km eteenpäin pyöräilytehoni alkoi pudota, ensin tasolle 150W ja jostain 160km eteenpäin säälittävät 130W. Keskitehoiksi tuli 163W ja normalisoituna 170W. Harmittaa, koska viikkoa aiemmin olin saanut paremmat tehot imemällä geelejä rauhallisempaan tahtiin. Vikalla kierroksella (reitillä ajettiin 8 kierrosta 20km rundia, alussa ja lopussa n 10km siirtymät) oli myös aika jännittävä sääilmiö. Etelään ajettaessa oli hirmuinen vastatuuli, ajonopeus 24km/h ja paluumatkalla nopeus yli 40km/h, vaikka pyöräilytehot oli tosiaan jo syöty ja taulussa n 120W. Fillaroidessa mun tubeless-renkaista pihisi täyttömössöä pihalle ainakin kolmeen otteeseen. Kolmas vuoto kesti aika pitkään paikkautua, mutta onneksi sentään lopulta. Siinä vaiheessa oli n 20km matkaa jäljellä. Alkumatkasta mun CO2 venttiilini oli lentänyt kartanolle, joten lisää painetta ei ollut mahdollista saada. Kyllä renkaalla vielä ajoi, mutta oikeastaan vasta liikenneympyrään ajaessa tajusin kuinka alhaiset paineet siinä oli. Onneksi sillä nilkutti vaihtoon asti, enkä voi laittaa renkaan tyhjenemisen piikkiin kyllä mitään. Tankkauksessa oli ongelma, olisi pitänyt ottaa verkkaisempaan tahtiin, tai harjoitella etukäteen sokerilienten syömistä tuota tahtia. Pyöräilyn aika oli n 5:13, eli jäi alle 35km/h. Hyvä aika silti, ei tässä mitään urheilijoita sentään olla. Työmatkaahan minä ajelen...

Onneksi maraton juostaan eri lihaksilla kuin pyöräily, vai mitä? Ainakaan kohtuullisesta fillarikilometrimäärästä ei ole ollut mitään iloa juoksun suhteen, joten olen päätellyt asian olevan näin. Sen vuoksi en myöskään säästellyt mitään fillaroidessa, voimat vain loppui siinä lajissa ja lähdetään puhtaalta pöydältä juoksuun.

Juoksu kyllä etukäteen hirvitti eniten. Kertaakaan en ollut juossut maratonia, pisin lenkki 24km ja pisin päivässä juostu matka 32km. Näillä referensseillä sitten taittamaan matkaa. Reitti oli kahdeksan kierrosta. Eka kymppi meni helposti, seuraavastikin kierroksesta selvittiin. Neljännen kohdalla tuumailin, että jos tämä olisi puolimatka, niin hommahan olisi valmis, oikeastaan ei tuntunut lainkaan pahalta. Kaikissa lajeissa puolimatka on minulla aina pahin. Niin nytkin, henkisesti, mutta tällä kertaa myös fyysisesti. Olen nimittäin ihan hyvä syömään, ja kun lounas jäi välistä ja iltakin oli jo pitkällä, niin nälkä oli hirmuinen. Se vähän latisti fiilistä, mutta onneksi löysin tankkauspaikalta banaaneja, ja kolmen kierroksen ajan niitä tankaten vatsan kurniminen alkoi hellittää. Ennen banaaneja olin napannut leipää, mutta siihen olin tukehtua, kun ilmeisesti en myöskään pystynyt juomaan tarpeeksi. Viiden kierroksen jälkeen aloin huijata itselleni, että vain kaksi kierrosta jäljellä. Siitäkin selvisin. Kuudennella kierroksella huolestuin (siis n 30km kohdalla), että nyt alkaa maraton, ymmärtääkseni vaikeudet alkaa 30km kohdalla. Minulla tuntui juoksu edelleen kulkevan ja nyt kun oli oikeasti enää vain kaksi kierrosta jäljellä, niin hommahan meni henkisellä tasolla jo tuulettamiseksi. Viimeisellä kierroksella ei todellakaan ollut haikeita fiiliksi lopettaa juoksua ja 40km kohdalla aloin uskoa, että pääsen maaliin. Ja näin tapahtuikin! Loppuaika oli oman mittapuuni mukaan huikeat 10:45, ja maratonin aika 4:10. Olin haaveillut hiukan yli 11 tunnin ajasta, ja kun se jäi vielä noin paljon vajaaksi, niin olen ihan supertyytyväinen loppuaikaan. Huonohan sitä on parantaa, eikä sillä sijoituta kärkeen tuloksissa, mutta ihan loistava. Viime vuonna Turussa puolikkaaseen meni n 5:15, joten ei tuossa ole kuin vartti extraa jos Turun ajan kertoo kahdella. Tokihan Eesti Triathlonin reitti on kevyt, mutta ei Turkukaan raskas ole.

Mikä tähän tulokseen auttoi? Ensinnäkin henkilökohtaiset kannustusjoukot olivat varmasti juoksuradan meluisimmat ja innokkaimmat ja parhaat. Kannustajat siirtyivät reitin varrella aina paikasta toiseen, joten joka kierroksella sai kahdet kannustukset omilta joukoilta, ja toki reitin varrella oli muitakin erinomaisia kannustajia, erityismainnan saavat "lainaamani" kannustajat, sekä eräät liettualaiset, jotka kannustivat mahtavasti. Juoksuradan varrella oli myös eräs pikkupoika kastelemassa juoksijoita puutarhaletkulla. Sekin oli hauskaa ja hyödyllistä. 

Haluan myös uskoa, että vältin krampit käyttämilläni tuotteilla: Lidlin urheilujuoma, Dexalin geelit ja tärkeimpänä Himalajan ruususuola. Suolalle osoittautui litteä piilarirasia käteväksi säilytysastiaksi. Nappasin suolaa muutaman kerran, kun krampeista alkoi olla ensioireita. Ja siis tosiaan, ei yhtäkään kunnollista kramppia matkan aikana tai sen jälkeen.

Jännitys tiivistyy

Vajaa viikko kisaan.
Testailin edellisviikolla juoksukuntoani 21km ja 24km lenkeillä. Hyvin meni,  vaikka sykkeet tietenkin (tai siis minun kohdallani "tietenkin")  nousivat liian korkealle (keskisyke luokkaa 151) täysmatkan jaksamisen suhteen.  Nopeudet oli "vain"  hiukan yli 5min/km, eli liian kovaa ja liian kovilla sykkeillä.  No mutta minulle nautittavampaa noin,  koska pää ei kestä hitaasti etenemistä.
Koska pitkä testilenkki edelleen puuttui,  järjestelin aikataulua siten,  että sain yhteen iltaan yhdistettyä kolme lenkkiä lähes tauotta peräkkäin. Näistä tuli yhteensä 32km. Senkin (tai nekin)  jaksoin,  mutta vauhti hiipui loppua kohti.  Testilenkki loi kuitenkin uskoa siihen,  että koko maratonin pääsisin läpi.

Sitten puuttuikin enää vastaava pitkä testipyörälenkki. Sen suoritin 7 päivää ennen kisaa.  Aattelin,  että kaipa sitä tällei nuorena ehtii palautua tuossa ajassa. Ajelin reilun 160km ja kun loppumatkasta ei enää ollut pahemmin risteyksiä eikä mäkiä,  niin keskinopeus nousi koko reissun ajan. Loppuarvo päätyi lukemaan 32,9km/h, enkä oikeastaan kehtaa olla olematta tyytyväinen siihen. 
Etukäteen olen tuumaillut,  että keskariksi tulisi kisassa 31-32km/h. Kisareitti on erittäin tasainen. Kivahan se olisi ajaa hiukan kovempaa,  mutta kun edessä on sitten vielä se maraton,  niin ajonopeutta on pakko rajoittaa,  kun ei ole kokemusta,  vielä,  täysmatkasta.  Eikä muuten maratonistakaan.  Minun pisin yhtäjaksoinen juoksulenkki on 24km.

Eli toistaiseksi kaikki hyvin. Pitkän fillarilenkin tankkaus meni hyvin,  juomat upposi hyvin,  eivätkä pyrkineet takaisinpäin. Fillari pysyi läjässä,  eikä muitakaan ongelmia tällä hetkellä ole tiedossa.  Loppuaika ennen kisaa otetaan rennosti ja popsitaan hiilareita.  Tosin normistikin syön lähinnä hiilareita,  niin en oikein tiedä miten sitten erityisesti niitä osaisin tankata.

Entäs sitten ne aikatavoitteet? Minä en pysty kisaan osallistumaan ilman tavoitteita,  joten julkaistaan aikatavoite nyt tässä.
Uinti 1:20
T1 3 min
Pyöräily 33km/h eli noin 5:30
T2 3 min
Maraton 4:02
Loppuaika tulee olemaan 11:20. En tiedä mitä ylläolevista tulee,  ehkä vähän vähemmän,  mutta tuossa luvussa on sitten varaa hetki kärvistellä krampeissa tai pysähtyä tyhjentämään rakkoa tai nauttimaan päivästä.
11h olisi unelma-aika,  12h alkaa jo olla pettymys. Siihen väliin.

100km jäähdyttely

Tänään (eilisen olympiamatkan jälkeen)  oli tilaisuus tehdä pidempi pyörälenkki. Myötätuuli siivitti menoa,  eikä eilinen kisa tuntunut rasittavan. Tokihan tehot oli normaalia alemmat,  mutta myötätuuli kompensoi.  Ehkä nopea palautuminen on toiveikasta myös täysmatkan rasitusten suhteen.
Matkaa tuli 100km ihan normaalilla marssivauhdilla. Taitaa olla sittenkin aika liukasliikkeinen tuo mun Felttini.

Harjoituskisa

Tänään oli sitten kauden ainoa harjoituskisa ennen suurta koitosta. Säkylässä oli sopivasti olympiamatka tarjolla,  joten suuntasin sinne. Järvivesi oli n 18 asteista,  joten märkäpuku oli käytössä.

Uinti meni hiukan odotuksia paremmin,  tai sitten taso ei ollut kovin korkea.  Olin joukon puolessa välissä uinnin jälkeen,  eli ei huono suoritus minulta. Vaihtelin hengityspuolta ja vasemmalta hengitettäessä kaarsin jyrkästi vasemmalle. Oikealla puolella meni suoraan.  Peesailin mahdollisuuksien mukaan muita.
Pyöräilyä ei ole loman jäljiltä juuri tullut tehtyä.  Siihen nähden se meni hyvin,  porukkaa tuli selkä edellä vastaan.  Ihmettelen vain,  miten noin kovat uimarit ovat noin surkeita pyörällä. Pyöräilyn jälkeen olin parhaassa neljänneksessä, eli pyörä kulki vanhasta tottumuksesta hyvin.  Vaihdoin vuosi sitten fillariin tubelessit,  mutta ei ne vaikuta hyvältä. Paikkamössö ei oikein tunnu jaksavan pitää 7 barin paineita sisällä. Pyöräosuudella vähän väliä kuuli kuinka joku vuoto tuli ja meni.  Paineet oli menetetty,  mutta onneksi pystyi kuitenkin ajamaan.
Juoksu meni normaalisti,  n 47min eli hiukan alle vitosen km-tahtia.  Minulle se on hyvä suoritus,  mutta ei missään tapauksessa riittävä. Porukkaa meni ohi kummaltakin puolelta,  eikä ollut mitään chanseja lähteä haastamaan ohittajia. Maaliin tulin luokassani parhaaseen noin kolmannekseen,  ja olen tyytyväinen suoritukseen.  Kaikki lajit menivät sitä tahtia mihin parhaimmillani pystyn -  en hyväksy itselleni vauhdin hidastumista eri lajeissa,  vaikka ne putkeen onkin. Sen verran on kisassa venyttävä,  että kaikki menee parasta mahdollista vauhtia.
Myöskään kramppeja ei ollut,  joten saattoi mennä minkä pystyi. Tankkaus ei puolestaan toiminut,  pyöräilyn urheilujuoma alkoi kuplia pahasti takaisinpäin.  Pitää etsiä joku toinen merkki.

Kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus.  Olin suoritukseeni tyytyväinen (harvoin tällainen tilanne).  Opittavaa löytyi myös,  nämä pitää hoitaa kuntoon:
- satulapulloteline on ihan susi
- tubelessit ei toimi,  tai paikkalitkuni (stans)  on kelvotonta
- maxim urheilujuoma tulee ylös

Ai niin,  jos jotakuta kiinnostaa,  niin loppuaika oli jonkun verran alle 2:30. Positiivista oli myös,  että tänä vuonna sillä olisi voittanut M50 sarjan 5 minuutin marginaalilla. Joskus kun olen katsonut noita eri ikäluokkien aikoja,  niin vasta n 70-vuotiaissa alkaisin päästä lähelle kärkeä. Miten helppoa olisikaan,  jos kilpailuvietti ei olisi niin ankara.  Voisi vain keskittyä omaan suoritukseensa ja nauttia. Nautin minä kisasta nytkin,  mutta muiden tekemät ohitukset on tiukka paikka.  Pyöräilyssä tällaista ei tapahtunut, juoksussa​ kyllä,  ja uinnissa niitä ei lasketa.

Kuukausi kisaan

Tasan kuukausi kisaan.  Tai 2 päivää alle,  jos tarkkoja ollaan. Venereissulla ollaan oltu niin paljon Viron puolen satamissa,  että juoksua on päässyt harjoittelemaan ahkerasti. Kaikki lenkit on ollut pk-alueella,  vaikka pitäisi varmaan jotain intervalleja ottaa väliin. Garminin insights-palvelu väittää minun tällä hetkellä juoksevan enemmän kuin 99% käyttäjistä. Hyvä niin,  mutta riittääkö sekään,  kun maratonista on kuitenkin kyse.  Pyöräily on tyystin tauolla,  mutta kai se sitten jostain lihasmuistista löytyy,  kun joutuu loman jälkee takaisin töihin ja pääsee työmatkat pyöräilemaan. Uinti ei ole vielä koskaan sujunut,  joten siinä ei suurta heikentymistäkään voi tapahtua -  toivottavasti. Saisi vaan uimavedet lämmetä,  että meikäläinenkin tarkenisi uida ulkona. Välillä on luottavainen fiilis,  että kyllä se täysmatka menee,  ja toisinaan aikalailla päinvastainen tunne.

Lomatauko

Toisin kuin luulisi,  niin kesälomalla tulee tauko treeneihin.  Lomat ollaan yleensä veneellä tai saaressa mökillä,  ja kummassakaan ei oikein kestävyysurheilua voi harrastaa.  Merivesi on 13-15 asteista,  joten märkäpuku-uinti ei kiinnosta,  ja veneessä kamojen kuivattelu tällaisena sadekesänä olisikin mahdotonta.

No mutta päädyttiin Tallinnaan Piritaan.  Tästä onkin hyvä tehdä juoksulenkkejä,  kävin peräkkäisinä iltoina juoksemassa tunnin pk-lenkin. Paikalliseen ilmastoon tutustuminen on siis käynnissä. Alkuun auringon paistaessa vaikutti,  että paikallinen ilmasto olisi hyvinkin erilainen kuin Suomen ilmasto,  mutta nyt kun sataa ja tuulee,  niin tutulta tuntuu.
Kisaan on n 5 viikkoa ja olympiamatkan harjoituskisaan vajaa kaksi viikkoa. Jossain vaiheessa pitäisi saada fillariin kilometrejä,  ettei ihan kylmiltään tarvitsisi lähteä. Jostain kumman syystä tuntuu,  että juoksu kulkisi.  Tai itse asiassa tiedän mistä se johtuu,  kun hölköttelee verkkaisesti niin jaksaahan sitä.  Juoksuohjelma opetti juoksemaan hitaasti,  mutta miten saada palautettua normaali alle 5min/km tahti? Alle vitosen tahtia juostessa ei varmaankaan tule tunnetta,  että "kulkee". Onneksi maratoniin olen budjetoinut hivenen alle kuuden minuutin km-tahdin, joten niin pitkää matkaa en edes haaveile juoksevani edes 5:30 tahtia.

Uinnin yksityisopetus

Koska uinti on suuresti tekniikasta kiinni,  niin päätin ottaa uinnista yksityistunnin. Osa aiemmista uintikursseista on mennyt tyystin hukkaan,  kun koko kurssin aikana on saanut vain muutaman kommentin omaan uintiin.

Yksityistunnilla ensin piti uida rennosti,  sitten vertailun vuoksi reipasta vauhtia. Yllättäen rento uinti oli nopeampaa kuin "nopea"  uinti. Uinnit videoitiin ja niitä voi sitten ihailla kotona. Uintini näyttää varsin hyvältä,  eikä opettaja tahtonut uskoa kertomaani n 2:00 min/100m tahtia,  väitti minun pystyvän parempaan. Toki lyhyellä matkalla näin onkin. Korjattavaa oikeastaan löytyi seuraavista:
- käden kulma edessä ollessaan
- käden ojentaminen suoraksi edessä ollessaan
- rentoutta palautusvaiheeseen

Näillä opeilla lähdin sitten seuraavalla uintikerralla kokeilemaan opettajan asettamaa 1:45 tahtia. Jalassa oli kelluttavat uikkarit,  vastaa suunnilleen märkäpukua.  Kaksi ekaa 500m pätkää meni aikaan 9:20 (molemmat sama aika),  kolmannella yrityksellä nostin kadenssia,  jotta saisin vauhtia.  Tulos oli sama kuin aiemmilla yrityksillä,  mutta vetoja tuli enemmän altaanmittaan. Eli olin kauhonut lyhyemmillä vedoilla samaa tahtia.
Näköjään olisi pitänyt käyttää enemmän voimaa.  Oletin, että pelkkä kadenssin lisääminen auttaisi,  koska nopeus olisi tällöin tasaisempi,  eikä niin kiihdytys-hidastuspitoista. Eli ensi kerralla voin huoleti pitää rauhallisen vetotahdin pitkillä liu'uilla,  mutta voimaa eli nopeutta pitää saada vetoihin lisää. Mutta on tästä vielä pitkä matka opettajan edellyttämään nopeuteen.

Kaikenkaikkiaan yksityisopetus on erittäin suositeltavaa,  koska tunnissa saa enemmän hyödyllistä feedbackia kuin talven itsekseen kauhoessa tai viiden kerran kurssilla.  Hintakaan ei ollut paha,  60 eur.

Eka pitkä, uusi yritys

Toisella yrittämällä eka pitkä lenkki onnistui. Minun täytyy laskea n 130km pitkäksi,  koska muuten se olisi vieläkin suorittamatta.   Mukana oli varusteet rengasrikon varalta,  joten selvähän se on,  ettei niitä silloin tarvita.
Yritin ajaa vakioteholla 200W vähän niin kuin testimielessä olisiko se sopiva kuormitustaso pidemmille matkoille. Varmaan se olisi,  mutta en vain pysty ylläpitämään sitä... 😠
Yllättävää on kuinka hitaasti mäet pääsee ylös tuolla teholla. Tuntuu kävelyvauhdilta,  mutta kai se oikeasti hiukan kovempaa sentään on. Ja yhtä lailla on hämmästyttävää kuinka vaikeaa alamäessä on ylläpitää tuota tehoa. Ja jos mittarin avulla onnistuu,  niin vauhti vain kiihtyy ja kiihtyy ja nopeus nousee hurjaksi. Syy vakiotehon ylläpitämiseen on se,  että se kuormittaa elimistöä vähemmän kuin epätasaisesti tuotettu sama keskimääräinen teho.
Aeropyörä kulkee noilla tehoilla mukavaa reilua kolmeakymppiä (n 33km/h),  joten pitkillä matkoilla suurempiin tehoihin ei ole tarvetta.  Tai siis toki olisi,  mutta kun ei kykene. Parin tunnin polkemisen jälkeen 200W alkoi tuntua jo aika riittävältä tasolta.  Eroa alkumatkaan alkoi syntyä mm alamäissä,  joissa tuli kevennettyä ja näinollen keskiteho alkoi pudota,  vaikka tasaisella ja ylämäissä tehot vielä oli ennallaan.
Ylipäätään tehomittari keventää ajoa.  Normisti lähden taistelemaan tuulta tai mäkiä vastaan ja poltan energiat loppuun ennen kuin matka loppuu. Tehomittarilla ajaessa voi ajaa rauhassa,  vastatuuleen hitaammin ja alamäkeen älytöntä vauhtia. Samaten normisti tulee seurattua keskinopeutta ja yrittää pitää sitä jollain ennätystasolla vaikka nopeus riippuu hurjasti olosuhteista.  Teho ei riipu olosuhteista,  joten sen ylläpitäminen on järkevämpää.

Eka pitkä olikin pätkä

Eka pitkä pyörälenkki hyytyi pätkäksi.  Matkasta oli unohtunut CO2 patruunan suutin ja tietenkin renkaaseen tuli reikä kun matka tuskin oli päässyt alkuun. Tubeless täyttölitku tukki toki reiän,  mutta paineet oli menneet. En uskaltanut  jatkaa,  joten tilasin kyydin ja jatkoin maitojunalla kotiin.

Kuvassa pyörä purettuna odottamassa kyytiä.  Ja paikka on...?

Harjoittelun eteneminen

Juoksuohjelman hitaita lenkkejä on nyt reilu kuukausi tahkottu ja pari huomiota niistä:
- kaikkeen tottuu.  Myös hitaaseen juoksemiseen
- laadukas mp3 soitin on hyvä investointi
- hitaasti kiiruhtaen jaksaa pitkälle.

Pidemmät pyörälenkit ovat kokonaan puuttuneet,  kun vapaa-aika on kulunut veneitä käyttökuntoon ruuvatessa. Tänään on eka pidempi lenkki,  mutta kun kyse on yhdensuuntaisesta vastatuulisesta etapista,  niin katsotaan kuinka käy.  Mullahan on nykyään tri-pyörässä wattimittari,  niin pitää vaan yrittää ajaa wattien mukaan järkevästi,  vaikka nopeus putoaa säälittäväksi. Aika sama asia kuin juosten hitaasti kiiruhtaminen. Eli vaikeaa tai mahdotonta ilman harjoittelua.

Täysmatkan triathlon

Naapuri ehdotti minua pitämään blogia täysmatkan triathloniin valmistautuessa. Sellaiseen tosiaan viime syksynä ilmoittauduin,  ja ensi elokuussa se on.  Minulle pitää olla tuollainen selkeä motivaattori,  eli maksettu ilmoittautuminen,  jotta viitsin juoksua harjoitella.
Takana on kaksi puolikasta,  eli kahtena viime kesänä kävin puolimatkan triathlonissa.  Ensimmäinen meni sen verran lupaavasti,  että seuraavaan piti pyörä uudistaa.  Mitään järkeähän siinä ei ollut,  mutta harrastukset maksaa.
Rintauinti on minulle sopiva uintilaji,  pääsen noin 2min/100m tahtia.  Vapaauintia aloin toissa talvena harjoittelemaan,  ja kyllä se nyt jotenkin jo sujuu,  hiukan nopeammin ehkä kuin rintauinti,  jos huomioon ei oteta mahdollisia navigointivirheitä,  joita vaparissa helpommin tulee kun ei pysty niin hyvin eteensä näkemään. Vaparissa huomasin,  että kaksitahtipotku on mun juttu.  Potkimalla ei pääse eteenpäin,  joten paras käyttää vain käsiään. Etsi youtubesta two-beat kick swim jos kiinnostaa.
Pyöräily sujuu,  koska työmatkoista tulee tarpeeksi treeniä.  Juoksu on se ongelma. Siinä ei pää kestä kun maisemat vaihtuu niin hitaasti,  ja nopeasti ei jaksa juosta. Jotta edes harjoittelisin juoksua oikein ,  niin personal trainerini laati minulle harjoitteluohjelman.  Kiitos siitä.  Katso sinäkin www.scientifictriathlon.com
Juoksuohjelma alkoi 20min maksiminopeusjuoksulla,  jolla määritettiin sykerajat harjoitteluun. Ohjelmaa  kuuluu viikossa yleensä kolme lenkkiä,  joista yksi on pitkä (1-1,5h) hyvin matalalla sykkeellä,  yksi kolmen vartin pääosin matalalla sykkeellä,  mutta muutamalla intervallilla tehostettuna.  Viikon kolmas on parinkymmenen minuutin hyvin kevyt lenkki. Ilman ohjelmaa tekisin paljon raskaampia juoksutreenejä,  näissä kun ei oikein ole treenaamisen fiilistä eikä vauhtiakaan ole juuri lainkaan,  eikä lenkit rasita yhtään. Mutta näin kai se sitten hyvä on.