Aktia Cup 10 km 11/2019

Syksyn mittaan kunto ei ollut vielä päässyt romahtamaan, niin hiukka poltteli käydä vielä jossain kisassa ennen talviuneen vaipumista. Kisoja ei ihan hirveästi järjestetä enää tähän vuoden aikaan; vaihtoehtona olisi ollut nyyttärimaraton, mutta skippasin sen, koska maraton on kauhean pitkä matka. Kun samana päivänä oli tarjolla myös Aktia cupin ensimmäinen kisa, niin valinta oli helppo. Kymmenen kilometriä on kuitenkin inhimillinen matka hölkötellä. Torstaina tri-treenin jäljiltä jalat oli yhä hapoilla, mutta kaipa ne hapot lähtee sillä miten tulivatkin?

Alle vitosen km-vauhti oli enemmän ja vähemmän tavoitteena,  mutta yhtään testilenkkiä ei alle 5:20 vauhtia ollut tullut tehtyä moneen kuukauteen, joten pieni epävarmuus tuossa vauhdissa oli. Etukäteen olin hiukan arponnut viimevuotisen laktaattitestauksen jäljiltä, että n. 4:30  min/km olisi minulle kovin mahdollinen nopeus.

Juoksu tuntui varsin mukavalta. Olin laittanut sykehälytyksen jonnekin 172 tuntumaan, ja alkumatkan sykkeen pystyikin pitämään tuon alapuolella. Hölköttelin täysin fiiliksen mukaan, ja km-ajat alkumatkasta olivat 4:30 luokkaa. Loppumatkasta en katsonut sykkeitä tai nopeutta, arvelin nopeuden pysyneen suht samana, koska en oikeastaan jäänyt porukasta, ehkä jopa saavutin edellä hölköttelijöitä. Loppuaika oli (oman kellon mukaan, eli nettoaika, järjestäjä ilmoittaa bruttoajan, eroa n 30s) karvan yli 45 minuuttia, mikä minulle on huippuaika. Jopa niin huippuaika, että taisi olla ennätykseni.

Ennätyksestä huolimatta juoksu on masentava laji. Omalla ennätysajallani, joka mielestäni oli ihan hyvä, pääsee ikäryhmässäni viimeiseen kymmeneen prosenttiin. Triathlon on tässä mielessä paljon mukavampi laji, koska siinä suoritukseni ovat yleensä olleet parhaan kolmanneksen joukossa. Eli vaikka en ole kummoinen uija, kohtuullinen pyöräily ja kelvollinen juoksu yhdessä nostavat sijoitusta tosi paljon pelkkään juoksuun verrattuna.