Ihan ensimmäiseksi minun täytyy pahoitella sitä, että täysmatkan triathlonin matkakertomuksesta oli unohtunut mainita treeniohjelmani tekijä, Mikael Eriksson. Ilman hänen valmennusohjeitaan olisin tietenkin treenannut ainoalla oikealla ja tehokkaalla ohjelmalla, juoksemalla kieli vyönalla tunti kaksi kertaa viikossa -ohjelmalla. Mikaelin tekemä ohjelma pakotti tekemään kaikkea tylsää, kuten juoksemaan hitaasti ja nopeasti ja eiköhän hyvä pohjakunto perustunut pitkälti näihin treeneihin. Mikaelilla on aivan upeat nettisivut, katsopa www.scientifictriathlon.com ja kysy vinkkejä valmennukseen. Mikael on siirtymässä täysipäiväiseksi triathlonistiksi ja valmentajaksi, joten reippaasti ottamaan häneen yhteyttä.
No mutta toiseen asiaan. Koska tunnetusti minun mielestäni juoksu on raskasta, paitsi silloin kun muut sitä tekevät, niin olin tuumaillut ottavani yksityisopetusta juoksemisen jalolla saralla. Tänään oli se suuri päivä, kun yleisön hurratessa tepsuttelin juoksutamineissani Otaniemen suurelle urheiluareenalle ja valmentajani ottaessa minut huomaansa. Jos ihan tarkkoja ollaan, edellisessä lauseessa on pieniä epätarkkuuksia. Todellisuudessa menin tietenkin fillarilla paikalle, eikä yleisön hurraukset todennäköisesti häirinneet lähiseutujen asukkaita.
Pienen taustakartoituksen ("En jaksa harjoitella, haluan juosta maratonin triahlonissa 3:30 aikaan") jälkeen pääsin juoksemaan valmentajan (Minna Syvälä, googlella löytyy) valvovien silmien alla. Pieleen meni. Juostessa pitäisi heiluttaa jalkoja sopivalla liikeradalla oikeaan aikaan, ja yhdistää tähän vielä käsien heilunnan antama hyöty. Samaan aikaan keskikropan pitäisi olla jäykkänä ja matkan taittua reippaasti ja keveästi kohti uusia ennätyksiä. Täysin mahdotonta! Kieltämättä Minna sai juoksemisen näyttämään äärimmäisen keveältä, meikäläinen fiilisteli enemmän tunteella norsu posliinikaupassa. Eli erittäin positiivinen kokemus. Korjattavaa löytyi monelta suunnalta, joten jos juoksemaan oppisi, niin tuloksiakin voisi syntyä.
Yllättävää (ihan oikeasti, en minä tiennyt) oli, että juoksutekniikkaa (drillejä, harjoitteita tai mitä lienevät) pitää harjoitella. Siis niitä samoja juttuja, joita tehtiin ala-asteella. Jalat rintaan (no, ainakin vaakasuoraan) juoksua, kantapäät takapuoleen juoksua, pikaspurttijuoksua paikallaan... Normi juoksuasentoonkin pitää venyä ensin pitkäksi ja lähteä sitten, miten sen nyt menikään, lantio johonkin suuntaan venytettynä, liikkeelle. Nämä siis oli ihan uutta, ja suorastaan välttämättömiä harjoitteita.
Treenaamisesta... Juoksulenkkejä pitäisi olla hyvin laajalla nopeusalueella. Nähtävästi 5:15 juoksutahdilla ei voi kompensoida ripeämpiä ja selkeästi hitaampia lenkkejä. Ei muuta kuin MP3:t korville ja lönköttelemään niitä manaamiani yli 6 min/km lenkkejä. Ja seuraavalla kerralla 4:00min/min intervalleja. Ja toisinaan maratonin tavoitevauhtia 15km lenkkejä.
Niinkuin Aino-kirjassa luki "harjoittelu kuulostaa aika ikävältä puuhalta". Pitää löytää siitä hyviä puolia. Ainakin musaa ehtii kuuntelemaan. Olisko muuta?
Harjoitusmääristä... Koska juoksu on kuluttavaa, niin Minnan mainitsemat harjoitusmäärät kuulostivat hurjilta. Meikäläinen jolkottelee pahimpaan juoksuharjoittelukuukauteen jopa 150km, mutta se on kuulemma ihan normimäärä ympäri vuoden. Maratoniin treenatessa olisi hyvä harjoitella ~40km/viikko, itse en pääse tätä lähellekään kuin tuona yhtenä kuukautena vuodessa. Normimäärä minulla on ehkä 50km/kk, kesäisin jopa 100km/kk. Enkä oikein tiedä mihin kohtaan kalenteria nämä 4h viikossa laitettaisiin. Mutta siis hirmupaljon (ajallisesti) juoksua pitäisi harjoitella. Vantaan maraton on jo reilun kahden viikon kuluttua, joten minun olisi varmaan syytä aloittaa harjoittelu.
