Aktia Cup 10 km 11/2019

Syksyn mittaan kunto ei ollut vielä päässyt romahtamaan, niin hiukka poltteli käydä vielä jossain kisassa ennen talviuneen vaipumista. Kisoja ei ihan hirveästi järjestetä enää tähän vuoden aikaan; vaihtoehtona olisi ollut nyyttärimaraton, mutta skippasin sen, koska maraton on kauhean pitkä matka. Kun samana päivänä oli tarjolla myös Aktia cupin ensimmäinen kisa, niin valinta oli helppo. Kymmenen kilometriä on kuitenkin inhimillinen matka hölkötellä. Torstaina tri-treenin jäljiltä jalat oli yhä hapoilla, mutta kaipa ne hapot lähtee sillä miten tulivatkin?

Alle vitosen km-vauhti oli enemmän ja vähemmän tavoitteena,  mutta yhtään testilenkkiä ei alle 5:20 vauhtia ollut tullut tehtyä moneen kuukauteen, joten pieni epävarmuus tuossa vauhdissa oli. Etukäteen olin hiukan arponnut viimevuotisen laktaattitestauksen jäljiltä, että n. 4:30  min/km olisi minulle kovin mahdollinen nopeus.

Juoksu tuntui varsin mukavalta. Olin laittanut sykehälytyksen jonnekin 172 tuntumaan, ja alkumatkan sykkeen pystyikin pitämään tuon alapuolella. Hölköttelin täysin fiiliksen mukaan, ja km-ajat alkumatkasta olivat 4:30 luokkaa. Loppumatkasta en katsonut sykkeitä tai nopeutta, arvelin nopeuden pysyneen suht samana, koska en oikeastaan jäänyt porukasta, ehkä jopa saavutin edellä hölköttelijöitä. Loppuaika oli (oman kellon mukaan, eli nettoaika, järjestäjä ilmoittaa bruttoajan, eroa n 30s) karvan yli 45 minuuttia, mikä minulle on huippuaika. Jopa niin huippuaika, että taisi olla ennätykseni.

Ennätyksestä huolimatta juoksu on masentava laji. Omalla ennätysajallani, joka mielestäni oli ihan hyvä, pääsee ikäryhmässäni viimeiseen kymmeneen prosenttiin. Triathlon on tässä mielessä paljon mukavampi laji, koska siinä suoritukseni ovat yleensä olleet parhaan kolmanneksen joukossa. Eli vaikka en ole kummoinen uija, kohtuullinen pyöräily ja kelvollinen juoksu yhdessä nostavat sijoitusta tosi paljon pelkkään juoksuun verrattuna.

Tri - valmennus

Liityin syksyllä triathlonvalmennusryhmään, koska omin opein suoritukset eivät taida enää parantua. Ryhmään liittyminen ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin pelottavaa kuin olin kuvitellut, koska ennakko-oletusten vastaisesti en ollutkaan ryhmän surkein. Itse asiassa ryhmä on sen verran tasainen, että pystytään mielekkäästi treenaamaan yhdessä.

Ensin on juoksun treenaaminen. Harjoitteissa tehdään kaikkia niitä (ja muita) asioita, joita ala-asteella viimeksi tuli tehtyä. Toisaalta muistelen, että juoksu sujui viimeksi ala-asteella ollessa, joten oikeilla jäljillä ollaan. Harjoitteiden tarkoituksena on parantaa juoksun hyötysuhdetta ja sitä kautta koko touhun mielekkyttä. Harjoitteissa ei sinänsä (kai) ole mitään mitä ei youtubesta löytyisi, mutta ero tulee siinä, että ryhmäpaineen alla harjoitteet tulee tehtyä. Varsinaista lenkkeilyä ei tunnin aikana ehditä tehdä, mutta lopuksi tehdään muutama reippaampi veto mukavuusalueen ulkopuolella.

Treenisessio jatkuu altaassa. Yleensä alkuun on eri variaatiota omasta erityisheikkoudestani, jalkapotkuista. Yleensä jään tässä kierroksella muita jälkeen, mutta jahka kädet saa ottaa mukaan, niin räpiköin muita kiinni. Uinnissa luotan jalkojen osalta 2-tahtipotkuihin (googlaa youtubesta "two beat kick"), koska minun on turha käyttää energiaa potkuihin. Yllättävän tarkasti valmentaja näkee uinnin altaan reunaltakin, koska kommenttia on tullut moniin sellaisiin virheisiin, jotka olen jo luullut korjanneeni.

Minusta juoksu&uintiryhmään liittyminen oli onnistunut valinta. Samaan iltaan saa treeniä kahteen ongelma-alueeseeni. Pyörätreeniä en osaa kaivata, koska talvipyörällä työmaalle sotkeminen on niin raskasta, etten ole edes traineria vielä ottanut esille.