Jäänyt viime vuosina dokumentoimatta tapahtumat... Kisko ja Saimaa 300 km on olleet viime- ja tänä vuonna perinteisesti ohjelmassa, mutta kisakertomus on jäänyt tekemättä.
Viime syksynä tuli hommattua graveli uudeksi talvipyöräksi ja kun Kiskon lisäksi muihin tri-kisoihin en jaksanut osallistua, niin päätin osallistua Saimaa triathloniin. Luulin sen olevan gravel, mutta tarkasti lukien selvisi että se onkin maastotriathlon. Ja pari päivää ennen kisaa huomasin, että se on SM-kisa.
Viime vuonna oli ilmeisesti ollut sen verran rankka reitti, että täksi vuodeksi pyöräreittiä oli helpotettu gravel pyörille sopivaksi. Se on sitten makuasia ja kuskista kiinni oliko se kyllin helppo vieläkään.
Saimaan vesi oli kauhistuttavan kylmää, 16.6 taisi olla virallinen mittaus. Onneksi päivä muutoin oli aika lämmin, +20C ja osin aurinkoinen. Pullollinen kuumaa vettä märkäpuvun sisään, neopreenilakki päähän ja menoksi. Ei vesi kisassa sitten tuntunut kylmältä, onneksi. Reitti oli lyhyt, vain 1 km. Samalla vaivalla sitä olisi voinut uida pidempäänkin sitten kun oli kastautunut. Reitin oikeaa pituuttua en tiedä, mutta virallinen aika oli jotain 19 min luokkaa, eli ei huono.
Pyöräosuus oli tällaiselle kisaturistille aika jännä. Alkuun oli haketettua latupohjaa johon rengas liimautui kuin tervaan. Siihen sitten vielä muutamia alamäkiä, niin oli alkuun aika jännää. Sitä mukaa kun alkoi luottamaan siihen ettei rengas haukkaa uran pohjalle, niin jännitys hiukan laski. Rankkaahan tuossa oli polkea, mutta ei se mulle mikään ongelma ollut. Välissä oli muutama polunpätkä, mutta ei nekään onneksi vaatineet kummoista kuskia, pärjäsin ihan hyvin. Sitten kun siirryttiin Lammassaareen polkemaan latupohjia, niin homma meni taas tosi jännäksi. Mäet oli entistäkin isompia ja ne oli kivipohjaisia. Mäen pohjalla vauhtia oli 40 km/h ja kiviä pohjalla, niin olisi kyllä käynyt huonosti jos sinne olisi kaatunut. Onneksi en kaatunut ja toivottavasti ei muutkaan. Myöhemmin ruokalajonossa jotkut kyllä myönsivät taluttaneensa pyörän alas. En ihmettele, ellen olisi peesannut jotain rohkeampaa, niin en olisi uskaltanut laskea mäkiä vauhdilla alas. Ylämäet oli tietenkin vastaavasti jyrkkiä, mutta eihän ne minulle ole mikään ongelma.
Juoksureitti ei ollut kauhean paha. Ensin mäkeä ylös, sitten mäkeä alas, tasaista väliin ja toinen samanlainen kierros. Juoksuun lähdin yhtäaikaa toisen ikäryhmäni edustajan kanssa, mutta hän oli oikea juoksija, joka katosi horisonttiin samantien.
Vaihdot minulla oli tähän horisonttiin kadonneeseen ja ikäluokan voittajaan verrattunut luokattoman hitaat. Taisin hävitä vaihdoissa varmaan suunnilleen saman 5 minuuttia, jonka hävisin juoksussa. Ilmeisesti olin polkenut vastaavasti 5 min nopeammin? No, vaihdoista olisi helpompi ottaa minuutteja pois, mutta minulla vaihtoja hidastaa se kun olen tällainen palelija, joudun pukemaan ja riisumaan enemmän vaatetta.
Loppujen lopuksi hyvin meni, fillari ja mies ehjänä maaliin ja podiumille 🥈