Aktia Cup 10 km 11/2019

Syksyn mittaan kunto ei ollut vielä päässyt romahtamaan, niin hiukka poltteli käydä vielä jossain kisassa ennen talviuneen vaipumista. Kisoja ei ihan hirveästi järjestetä enää tähän vuoden aikaan; vaihtoehtona olisi ollut nyyttärimaraton, mutta skippasin sen, koska maraton on kauhean pitkä matka. Kun samana päivänä oli tarjolla myös Aktia cupin ensimmäinen kisa, niin valinta oli helppo. Kymmenen kilometriä on kuitenkin inhimillinen matka hölkötellä. Torstaina tri-treenin jäljiltä jalat oli yhä hapoilla, mutta kaipa ne hapot lähtee sillä miten tulivatkin?

Alle vitosen km-vauhti oli enemmän ja vähemmän tavoitteena,  mutta yhtään testilenkkiä ei alle 5:20 vauhtia ollut tullut tehtyä moneen kuukauteen, joten pieni epävarmuus tuossa vauhdissa oli. Etukäteen olin hiukan arponnut viimevuotisen laktaattitestauksen jäljiltä, että n. 4:30  min/km olisi minulle kovin mahdollinen nopeus.

Juoksu tuntui varsin mukavalta. Olin laittanut sykehälytyksen jonnekin 172 tuntumaan, ja alkumatkan sykkeen pystyikin pitämään tuon alapuolella. Hölköttelin täysin fiiliksen mukaan, ja km-ajat alkumatkasta olivat 4:30 luokkaa. Loppumatkasta en katsonut sykkeitä tai nopeutta, arvelin nopeuden pysyneen suht samana, koska en oikeastaan jäänyt porukasta, ehkä jopa saavutin edellä hölköttelijöitä. Loppuaika oli (oman kellon mukaan, eli nettoaika, järjestäjä ilmoittaa bruttoajan, eroa n 30s) karvan yli 45 minuuttia, mikä minulle on huippuaika. Jopa niin huippuaika, että taisi olla ennätykseni.

Ennätyksestä huolimatta juoksu on masentava laji. Omalla ennätysajallani, joka mielestäni oli ihan hyvä, pääsee ikäryhmässäni viimeiseen kymmeneen prosenttiin. Triathlon on tässä mielessä paljon mukavampi laji, koska siinä suoritukseni ovat yleensä olleet parhaan kolmanneksen joukossa. Eli vaikka en ole kummoinen uija, kohtuullinen pyöräily ja kelvollinen juoksu yhdessä nostavat sijoitusta tosi paljon pelkkään juoksuun verrattuna.

Tri - valmennus

Liityin syksyllä triathlonvalmennusryhmään, koska omin opein suoritukset eivät taida enää parantua. Ryhmään liittyminen ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin pelottavaa kuin olin kuvitellut, koska ennakko-oletusten vastaisesti en ollutkaan ryhmän surkein. Itse asiassa ryhmä on sen verran tasainen, että pystytään mielekkäästi treenaamaan yhdessä.

Ensin on juoksun treenaaminen. Harjoitteissa tehdään kaikkia niitä (ja muita) asioita, joita ala-asteella viimeksi tuli tehtyä. Toisaalta muistelen, että juoksu sujui viimeksi ala-asteella ollessa, joten oikeilla jäljillä ollaan. Harjoitteiden tarkoituksena on parantaa juoksun hyötysuhdetta ja sitä kautta koko touhun mielekkyttä. Harjoitteissa ei sinänsä (kai) ole mitään mitä ei youtubesta löytyisi, mutta ero tulee siinä, että ryhmäpaineen alla harjoitteet tulee tehtyä. Varsinaista lenkkeilyä ei tunnin aikana ehditä tehdä, mutta lopuksi tehdään muutama reippaampi veto mukavuusalueen ulkopuolella.

Treenisessio jatkuu altaassa. Yleensä alkuun on eri variaatiota omasta erityisheikkoudestani, jalkapotkuista. Yleensä jään tässä kierroksella muita jälkeen, mutta jahka kädet saa ottaa mukaan, niin räpiköin muita kiinni. Uinnissa luotan jalkojen osalta 2-tahtipotkuihin (googlaa youtubesta "two beat kick"), koska minun on turha käyttää energiaa potkuihin. Yllättävän tarkasti valmentaja näkee uinnin altaan reunaltakin, koska kommenttia on tullut moniin sellaisiin virheisiin, jotka olen jo luullut korjanneeni.

Minusta juoksu&uintiryhmään liittyminen oli onnistunut valinta. Samaan iltaan saa treeniä kahteen ongelma-alueeseeni. Pyörätreeniä en osaa kaivata, koska talvipyörällä työmaalle sotkeminen on niin raskasta, etten ole edes traineria vielä ottanut esille.

Estonia Triathlon 2019

Tälle vuodelle Estonia Triathlonin kisapaikka oli vaihtunut Tallinnan läheisyydestä Tarton läheisyyteen. Ajankohta ja tunnelma vetivät tapahtumaan, vaikka matka tapahtumapaikalle olikin pidentynyt. Uudessa paikassa hyvää oli kompakti kisa-alue ja pyörälenkin pituus järven ympäri, josta 9 kierrosta kiertämällä tuli tasan 180km. Huonoa pyöräreitillä oli suhteellisen vilkas liikenne n. 1/3 reitistä. Asfaltti oli sellaista, että bitumin päälle oli ripoteltu kiviä, jolloin pinta on aika karhea. Karhea pinta houkutteli ajamaan liikenteen silottelemalla alueella, vaikka leveä piennar olikin käytettävissä.
Maisema oli järven pitkillä sivuilla varsin avaraa, joten kisapäivänä vallinnut varsin reipas tuuli tarjosi mahdollisuuden ajaa kunnolla hapoille vastatuuleen ja lentää vastaavasti myötätuuleen.

Oma kisa meni tänä vuonna odotuksia heikommin. Uintiosuudella en päässyt kenenkään peesiin, mutta pysyin selkeästi nopeampien uimareiden vauhdissa, koska he uivat siksakkia ja minä suoraan. Minusta uinti meni hyvin, vaikka ehkä ajan perusteella se ei nyt mikään huipputulos ollutkaan. Uidessa oli varsin rapsakka aallokko vastatuuleen uidessa ja kerran hörppäsin vettä keuhkoihin ihan kunnolla aallon päästessä yllättämään.

Pyöräily oli mukavaa. Pari hillosämpylää aamu-uinnin jälkeen ja siitä Viron maaseutua kiertämään! Mikäs sen parempaa. Puolessa matkassa matka alkoi hiukan painamaan, mutta minusta pyöräily ei mennyt katastrofaalisen huonosti. Reitti oli vanhaan nähden paljon rankempi, nousumetrejä koko matkalla noin 1200m. Navakka tuuli hidasti osaltaan vauhtia, joten pyöräilyn jälkeen olin vielä ihan hyvissä fiiliksissä, vaikka aikaa olikin pyöräilyssä mennyt 50 (!) min enemmän kuin viime vuonna. Pyöräilytehot olivat (taas) tippuneet aiemmista, tällä kertaa 152W (olisko viime vuonna ollut 165W?). Tällä kertaa join kaikki mukana kuljetettavat juomat. Hörpin ne osin sen vuoksi, ettei elimistö kuivuisi ja saisin maratonilla pidettyä sykkeet kurissa.

Juoksu lähti vähän turhan ripeään tahtiin liikkeelle, mutta hidastin tarkoituksella 5:30 vauhtiin. Sykkeet tosin olivat aerobisen ylärajalla, mutta luotin siihen, että kisajännityksestä ne vain on koholla, eikä syytä huoleen ole. 15km kohdalla homma sitten katkesi. Numerolappuvyö oli ollut hiukan liian kireällä, ja energiat olivat jääneet vatsaan isoksi palloksi. Maraton meni pitkälti kävelyksi. Kävelyn ja juoksun vuorottelulla jäin odottamaan seuraavia ongelmia, jotka tulivatkin 33km kohdalla. Pohkeet kramppasivat niin, ettei sitä vähääkään pystynyt juoksemaan, mitä siihen asti. Jopa kävely oli hankalaa. Melkein koko kierros (n 5 km) meni siinä. Sen kierroksen jälkeen olikin enää vika kierros jäljellä, johon olinkin jo toipunut aiemmista vaikeuksista. Pohkeet aukesivat jumeista ja eväät olivat päässeet vatsalaukusta elimistöön, niin juoksin vikan kierroksen suorastaan hurmiossa. Syke oli liian korkealla pitkälle matkalle, mutta km vauhdit oli taas jotain 5:30-6:00 luokkaa, joten pääsin ohittamaa puolen tusinaa kävelyseuralaista. Eli ekat 15km ja vikat 5 km oli sellaista kuin koko maratonin olisi pitänyt olla.

Miksei huippusuoritukseen sitten tällä kertaa kyennyt? Seuraavat seikat varmaan siihen on vaikuttaneet, kuka milläkin painoarvolla:
- Pyöräilyn aikainen urheilujuoma oli liian laimeaa (laskuvirhe blandatessa...)
- numerolappuvyö (ja shortsien) kuminauha liian tiukka - huono energian imeytyminen
- taistelutahto petti, kun pyöräily meni niin hitaasti ja maratonilla joutui ottamaan kävelyaskelia
- Turun puolimatkan triathlon 2 vkoa aiemmin.
- liian kovat nopeustreenit edeltävänä tiistaina, vielä perjantaina jalat oli hapoilla.

Tärkein on varmaankin seuraava:
- maratonharjoittelu ajoittui ajankohtaan ennen vappua, jolloin oli Tuusulanjärven maraton. Kesäkuussa treenasin olympiamatkaa varten, heinäkuu meni mökkeillessä, elokuussa pikakertaus Turkua varten ja siitä palautuminen ja uusi latautuminen tätä kisaa varten. Viime kuukausien juoksu-km:t eivät selvästi riittäneet tähän.

Loppujen lopuksi aikaa tuhraantui 1,5h enemmän kuin vuosi sitten. Positiivista oli, että tätä aikaa on kohtuullisen helppo parantaa.

Tulospalvelu toimi tänä vuonna kohtuuttoman huonosti. Vasta kisan jälkeisenä keskiviikkona tulokset olivat ymmärrettävässä muodossa julkaistu. Tulosten perusteella kisa meni aika hyvin. Kärki toki oli ajallisesti kaukana, mutta kovin montaa kisaajaa ei kärjen ja minun väliin loppujen lopuksi mahtunutkaan. Sijoitus 9/38 ja omassa ikäryhmässä 4/12, kun keskeyttäneet lasketaan mukaan. Kisa tosiaan erotteli jyvät akanoista.

Sivukaneettina: Feetin endurancet eivät ole kovin kestävät. Pohjan kulutuspinta kului puhki tällä reissulla. Mittarissa on ehkä 1000km.

Lisää positiivia seikkoja:
- kannustus
- lenkkareiden pikanauhat oli erittäin hyvät käytössä
- reissun seurauksena vaimo lupasi suorittaa syyskuun aikana täydenmatkan triathlonin matkat. Eli liki 4km uintia,  180km pyöräilyä, 42,2 km juoksua kuukauden aikana. Hieno lupaus!

Turku challenge 2019 (puolimatka)

Turun puolimatkan kisaraportti

 

Turun puolimatka meni parhaalla mahdollisella tavalla mihin kapasiteettini riittää. Uinnissa oli rolling-start, joten etukäteen olin aika huolissani saanko kelvollista peesiä, kun lähden aika jälkijoukossa. Ensimmäiseltä ylämerkiltä alkaen sain aivan huippupeesin ja oli aivan mahtavaa päästä ohittelemaan ihmisiä uintiosuudella. Uintinopeus oli virallisesti 1:56/100m, eli selkeästi nopeampaa kuin mihin yksin pääsisin. (Vertailun vuoksi harjoituslenkillä Kaitalammella uintinopeus oli 2:07 tahtia).

Vaihto oli perinteisen hidas kun silmälasit ja muut tavarat on kateissa, siitä olisi ehkä helpoin parantaa. Kävinkin kisan jälkeen ostamassa pikanauhat kenkiin. Kyllä nyt lähtee 😀.

Pyöräily oli vesisateessa ja jonkun aikaa erittäin rankassa vesisateessa. Pyöräilyssä en saanut haluamaniani tehoja irti, keskinopeus 34,7 km/h ja keskitehot 171W. Umpikiekko joko auttoi tai hidasti selvästi, sillä kaikilla kolmella kierroksella vastatuuleen ajaessa jäin selkeästi eräästä toisesta kilpailijasta ja myötätuuleen taas kiisin hänen ohitseen. Tämä siis toistui kaikilla kierroksilla, joten vaikutus oli selvä.

Juoksun alkupuoli meni käsittämättömän kovaa, luokkaa 4:40 min/km sykkeiden ollessa inhimilliset n 160 bpm. Jatkoin koko kilpailun samoilla sykkeillä (koska kovempia ei olisi jaksanut), jolloin puolesta matkasta eteenpäin juoksunopeus oli ensin 5:00 min/km ja lopussa ~5:20min/km.

Verrattuna kolmen vuoden takaiseen uinti oli hiukan nopeampi, pyöräily samaa vauhtia, mutta minuutin nopeampi, koska reitti oli kilometrin lyhyempi, ja juoksu pari minuuttia nopeampi. Varsinkin eka vaihto oli nyt nopeampi, kun tällä kertaa en hukannut ajanottochippiä. Toista vaihtoa hidasti wc-käynti ja märkien pyöräilyvaatteiden pois kiskominen.

Kaikilla osuuksilla sain tehtyä myös ohituksia, mikä varsinkin juoksun osalta on uutta. Ikäryhmätuloksissa sijoitus oli aika tasainen, uinnin ja ekan vaihdon jälkeen n 13/46, pyöräilyssä taisin tippua yhden sijan, mikä on menneisiin vuosiin nähden vierasta (silloin aina paransin sijoitusta pyöräilyosuudella), juoksussa en jäänyt pahasti, eli lopputuloksissa ikäryhmässä 15/46. Aika oli 5:05, mikä on minusta aika kova, vaikka ikäryhmän kärki onkin valovuoden päässä.

Suhteutettuna viime vuoden täysmatkaan, tuntuu uskomattomalta että matka tuplaaminen hidastaa vauhtia vain 20min. Ei ainakaan eilen olisi huvittanut lähteä toistamaan päivän ohjelmaa uudelleen.

 Ja jälleen kerran kiitokset mahtavasta kannustuksesta! Ja kuvista!

Keväthölköttely

Keväthölköttely

Kevään ensimmäinen kisa oli ennen vappua järjestetty Tuusulanjärven maraton. Sää oli mukavan aurinkoinen ja lämmin. Kunto oli lyhyessä ajassa saatu nostettua huippuunsa (kellon arpoman VO2 lukeman mukaan), joten odotukset olivat korkealla. Oletus oli, että täydenmatkan triathlonin maratonajasta lähtisi vartti pois. Tällä kertaa olin jopa laatinut taktiikan. Aluksi 30 min sykealueella Z2 (max n 145), sitten seuraavat 25 km max 153 sykkeellä ja siitä eteenpäin saa mennä niin lujaa kuin huvittaa. Reitti oli minun makuuni aika mäkinen, joten ihan huippuaikaan reitillä ei pysty, mutta oletin että tavoitteeseen kuitenkin pääsee.

Noudatin laatimaani taktiikkaa ja juoksu kulki varsin kevyesti. Viimeiset 12 km päätin hiukan kiriä vauhtia ja vastaavasti syke nousikin lähes 170 bpm tasolle. Viimeiset 4-5 km olikin sitten se perinteinen maratonkokemus, aika raskaaksi meni eteneminen. Jopa käsivarret kramppasivat, mutta onneksi jalat ei kuitenkaan krampanneet pahasti, joten maaliin pääsi ilman kävelysessioita. 

Maalissa kello näytti aikaa noin 3.55, joten todellä pieni ero triathlonmaratoniin. Taktiikassa mielenkiintoista oli se, että syke nousi koko reissun ajan, kuten oli suunniteltukin, mutta nopeus pysyi mittaustarkkuuden ja pyöristysten tarkkuudella koko ajan samana. 

Positiiivista loppuajassa oli, että oma ennätys parani vain hitusen, joten aikaa on (ehkä) mahdollista parantaa vielä joskus.